Jatka sisältöön

Maa

Sulkakynä tummanvihreä

Loppuunmyyty
Alkuperäinen hinta 15,50€ - Alkuperäinen hinta 15,50€
Alkuperäinen hinta
15,50€
15,50€ - 15,50€
Hinta nyt 15,50€
Säästä jopa {{ savings }}

Kirjoittelut pitää hoitaa tyylikkäästi, esimerkiksi sulkakynällä.


Tiesitkö, että sulkanynä on ollut kutakuinkin ainoa kirjoitusväline, liki tuhannen vuoden ajan noin 800-luvulta lähtien aina 1600-luvulle asti?


Alunperin sulkakynässä ei ollut erillistä teräkärkeä, vaan mustetta otettiin sulan päähän. Yhdellä dippauksella saattoi kirjoittaa sanan tai pari. Sitten sulkakynän kärki piti taas kastaa mustepurkkiin. Tästä voi saada aavistuksen siitä, kuinka hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä munkit ovat aikaan tehneet kopioidessaan tekstejä, joita on onneksemme ja opiksemme meidänkin aikoihin asti säilynyt.

Ainoastaan Hämeenlinnan varastossa näkyvät tuotteet ovat tilattavissa verkkokaupassa toimitettaviksi Postilla tai Matkahuollolla. Muissa puodeissa olevia tuotteita voi ostaa verkkokaupassa ja valita noudon kyseisestä puodista.

Toimitusaika, nouto ja saatavuus verkkokaupasta

Postituspäivämme ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Pakkaamme kyllä muinakin päivinä ja saatat iloisesti yllättyä ylinopeasta toimituksesta. Pyrimme ilmoittamaan jos tilauksesi kanssa on jotain ongelmaa.

Mikäli et pysty tekemään verkkokauppa tilausta tuotteesta joka on noudettavissa jossain muussa kuin Hämeenlinnan puodissa, johtuu se siitä että Hämeenlinnan varasto on verkkokaupan varasto. Voit kuitenkin ostaa tuolloin tuotteen verkossa noudettavaksi kyseisestä puodista.

Jos haluamasi tuote on loppunut verkkokaupasta, mutta sitä olisi jossain puodissamme niin laita viestiä suoraan kyseiseen myymälään ja katsotaan mitä asialle voidaan tehdä ;)

Helsingin puoti: 0505370022

Tampereen puoti: 0505345556

Turun puoti: 0505842011

Porin puoti: 0505559373

Saatavuus:
Loppuunmyyty

Tuotetta saatavilla seuraavista myymälöistä:

Tällä hetkellä tuotetta ei ole saatavilla myymälöissä.

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)