Jatka sisältöön

Maa

Yläkuu ja alakuu: Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä - Anne Pöyhönen

Alkuperäinen hinta 26,90€ - Alkuperäinen hinta 26,90€
Alkuperäinen hinta
26,90€
26,90€ - 26,90€
Hinta nyt 26,90€
Säästä jopa {{ savings }}

 

Suomalaisen kansanperinteen mukainen käsitys kuun vaikutuksesta eri töiden tekemisen ajankohtaan ensi kertaa kirjana.


Kirjan alussa käydään läpi Kuun merkitystä ja eri kuunvaiheiden nimityksiä kansanperinteessä. Loppuosa kirjaa jakaantuu eri töihin ja toimiin, joiden ajoitus riippui kuunvaiheista. Mm. vihdan teko, vesakon raivaus, taikinan leipominen, poltto- ja rakennuspuiden kaato, uunin muuraus, kukkien ja perunan istutus, viljan kylvö, heinän niitto, hiusten leikkuu, taikinan nousu, kalanpyydysten teko, syöttien käyttö metsästyksessä, tuhoeläinten hävitysaika, jne.


Luonnon rytmi, jossa tuore ja kuiva aika vaihtelevat, seuraa Kuun vaiheita, ja oli siksi entisajan ihmiselle helposti havaittavissa suoraan luonnosta, mutta erityisesti kuun asennosta taivaalla. Nousevan kuun eli kasvavan kuun aikana moni työ tuotti paljon paremman tuloksen kuin laskevan eli vähenevän kuun aikaan. Tästä on peräisin sananlaskumme: "Odottaa kuin Kuuta nousevaa". Väärään aikaan tehden kun tulosta ei syntynyt.

Sisältää kuun vaiheiden lisäksi tuulen suunnat - millä tuulensuunnalla mikäkin työ tuottaa parhaan tuloksen.

Pehmeäkantinen. 2022. 118 sivua. 

 


      Toimitusaika

      Postituspäivämme ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Pakkaamme kyllä muinakin päivinä ja saatat iloisesti yllättyä ylinopeasta toimituksesta. Pyrimme ilmoittamaan jos tilauksesi kanssa on jotain ongelmaa.

      Saatavuus:
      Muutama jäljellä