Informations importantes sur les produits "épuisés"
Self love rituaali: hetki omalle puolelle asettumiselle
Itsensä rakastamisesta puhutaan paljon, mutta arjessa se voi olla yllättävän vaikea asia saada kiinni. Miltä self love oikeastaan näyttää tavallisena tiistaina? Se voi olla lempeämpää sisäistä puhetta, omien rajojen kuuntelemista tai sitä, ettei omaa jaksamista aina laiteta viimeiseksi. Joskus se on myös ihan konkreettinen hetki, jonka päättää käyttää itseensä.
Self love rituaali tekee tästä ajatuksesta näkyvän. Kun sytytät kynttilän, otat kristallit esiin ja istut hetkeksi alas ilman muuta tekemistä, annat itsellesi tilaa huomata, mitä sulle oikeasti kuuluu.
Rituaalia ei tarvitse tehdä siksi, että itsessä olisi jotain korjattavaa. Sen voi ajatella harjoituksena, jossa opetellaan olemaan omalla puolella myös keskeneräisenä.
Miksi self love rituaali kannattaa tehdä?
Arki täyttyy helposti asioista, jotka vaativat huomiota ulospäin. On työasioita, viestejä, velvollisuuksia ja muiden ihmisten tarpeita. Oma olo saattaa jäädä taka alalle niin pitkäksi aikaa, ettei oikein edes huomaa, mitä kaipaa.
Rituaali rajaa pienen hetken, jolloin huomio käännetään tietoisesti takaisin itseen. Se voi auttaa sanoittamaan omia tarpeita ja huomaamaan, miten itselleen puhuu. Samalla voi miettiä, millaista huolenpitoa juuri tähän elämäntilanteeseen tarvitaan.
Rituaalin arvo syntyy ennen kaikkea siitä, mitä sen aikana itse huomaat ja koet. Kristallit, kynttilä ja muut rituaaliesineet voivat toimia konkreettisina symboleina sille, minkä äärelle haluat asettua.
Tässä rituaalissa mukana ovat ruusukvartsi, lepidoliitti ja prehniitti. Kristallityöskentelyssä niihin liitetään erilaisia merkityksiä, joiden kautta niitä voi käyttää self love harjoituksen tukena.
Ruusukvartsi on yksi tunnetuimmista rakkauteen yhdistetyistä kristalleista. Sen symboliikkaan kuuluu myös rakkaus itseä kohtaan, joten se sopii luontevasti rituaaliin, jossa tarkastellaan omaa sisäistä puhetta ja suhdetta itseen.
Lepidoliittia käytetään henkisessä työskentelyssä rauhoittumisen ja muutosten teemojen yhteydessä. Self love rituaalissa se voi muistuttaa siitä, ettei kaikkea tarvitse ratkaista juuri nyt.
Prehniitti yhdistetään muun muassa sisäiseen kuunteluun. Tässä rituaalissa sen voi ottaa mukaan muistuttamaan siitä, että omille tarpeille kannattaa tehdä tilaa ja kuunnella, mitä itsestä nousee ilman kiirettä vastata oikein.
Self love rituaali
Varaa rituaalille sellainen hetki, jolloin saat olla rauhassa noin 15–30 minuuttia. Ota esiin ruusukvartsi, lepidoliitti ja prehniitti. Halutessasi voit ottaa mukaan kynttilän, muistikirjan ja kynän.
Tee paikasta itsellesi miellyttävä. Sen ei tarvitse näyttää rituaalialttarilta tai miltään erityiseltä. Siivoa pöydältä ylimääräiset tavarat, laita puhelin sivuun ja aseta kristallit eteesi. Jos käytät kynttilää, sytytä se.
Istu hetki rauhassa ja huomaa, millainen olo sulla on juuri nyt. Älä yritä muuttaa sitä. Voit huomata esimerkiksi, tuntuuko kehossa väsymystä tai levottomuutta ja pyöriikö mielessä jokin asia tavallista enemmän.
Ota ruusukvartsi käteesi. Mieti hetki, miten olet puhunut itsellesi viime päivinä. Onko oma sisäinen puhe ollut kannustavaa vai oletko vaatinut itseltäsi enemmän kuin vaatisit ihmiseltä, josta välität?
Voit kirjoittaa muistikirjaan yhden asian, josta haluat kiittää itseäsi. Sen ei tarvitse olla saavutus. Se voi olla tapa, jolla olet pitänyt puoliasi, selvinnyt hankalasta päivästä tai huomannut tarvitsevasi lepoa.
Ota seuraavaksi lepidoliitti. Mieti, onko elämässäsi tällä hetkellä jotain sellaista, jonka kanssa olet yrittänyt päästä liian nopeasti valmiiksi. Voisitko suhtautua siihen hieman lempeämmin? Kirjoita halutessasi ylös yksi asia, jonka kohdalla voit vähentää itsellesi asettamaasi painetta.
Ota lopuksi prehniitti. Kysy itseltäsi: mitä mä tarvitsen juuri nyt?
Älä etsi hienoa vastausta. Tarve voi olla hyvin arkinen. Ehkä kaipaat lepoa, omaa aikaa, keskustelua jonkun kanssa tai selkeämpää rajaa johonkin tilanteeseen. Kirjoita vastaus ylös sellaisena kuin se tulee.
Valitse sen jälkeen yksi pieni teko, jolla voit vastata tähän tarpeeseen seuraavien päivien aikana. Mitä konkreettisempi teko on, sitä helpompi se on viedä rituaalista mukaan arkeen.
Lopuksi voit pitää kaikkia kolmea kiveä hetken käsissäsi. Palaa siihen ajatukseen, jonka haluat tästä hetkestä muistaa. Sen voi sanoa ääneen tai kirjoittaa ylös omin sanoin.
Sammuta kynttilä ja anna rituaalin päättyä siihen.
Ota rituaalista jotain mukaan arkeen
Self love harjoituksen ei tarvitse jäädä siihen hetkeen, jolloin kristallit ovat pöydällä ja kynttilä palaa.
Jos sulla on ruusukvartista, lepidoliitista tai prehniitistä tehty rannekoru, voit käyttää sitä rituaalin jälkeen henkilökohtaisena amulettina. Valitse rannekorulle jokin merkitys, joka nousi rituaalin aikana tärkeäksi. Se voi muistuttaa esimerkiksi omien rajojen kuuntelemisesta tai siitä, miten haluat puhua itsellesi.
Kun huomaat rannekorun päivän aikana ranteessasi, voit palata hetkeksi samaan ajatukseen. Mitä mulle kuuluu juuri nyt? Toiminko tässä tilanteessa myös omalla puolellani?
Näin rituaalissa syntynyt ajatus kulkee mukana tavallisessa arjessa. Self love saa näkyä siinä, miten kohtelet itseäsi silloin, kun kukaan muu ei ole katsomassa.


Laisser un commentaire