Passer au contenu

Pays

iLonasi uniikit kristallikorut

iLonasi-korut tarjoavat sinulle henkistä hyvinvointia ja iloa, olivatpa ne sitten korvissasi tai kaulasi ympärillä kimmeltävinä riipuksina.

Korujen luoja, iLona, on kivien ja kristallien salojen tuntija. Hän valitsee jokaisen kiven huolellisesti, sillä ne kertovat hänelle tarinoita ja ovat täynnä merkitystä. iLonasi-korujen energia on verraton, tuoden mukanaan esimerkiksi voimistavia, suojaavia, energisoivia tai rakkauden tunnetta vahvistavia vaikutuksia, riippuen korun tarkoituksesta ja sen kantajasta.

iLonasi-korut ovat suomalaista käsityötä. Koruissa käytetään hopeisia yksityiskohtia, kuten korvakorukoukkuja ja riipuksen kiinnityksiä, sekä riipuksissa vahattua puuvillanauhaa, mikä korostaa niiden laadukkuutta ja huolellisuutta valmistuksessa.

Nämä kivikorut ovat saanut alkunsa suuresta kiinnostuksesta ja rakkaudestani kiviin sekä niistä välittyviin energioihin. Olen lapsesta asti ihaillut ja kerännyt kiviä missä päin maailmaa olenkaan kulkenut. Syvemmin tutustuin kivien voimaan Sari-ystäväni kautta ja työskennellessäni hänen kivikaupassaan.Vuosi 2020 pakotti pysähtymään, kun työt loppuivat, vaan samalla sain mahdollisuuden palata nuoruuden unelmaani eli suunnittelemaan ja toteutta-maan merkityksellisiä kivi-koruja – rakkaudella.

Jätä korusi saunomisen, suihkun ja uimisen ajaksi pois.

-iLona Aarnio

Filtres

  • Prix d'origine 14,50€ - Prix d'origine 14,50€
    Prix d'origine
    14,50€
    14,50€ - 14,50€
    Prix actuel 14,50€

    iLonasi Keijun Kutsuja -koru

    iLonasi
    Stock bas

    Tämä koru  on syntynyt kiinnostuksestani ja rakkaudestani kiviin sekä niiden välittämiin energioihin. Jo lapsuudestani lähtien olen ihaillu...

    Afficher tous les détails
    Prix d'origine 14,50€ - Prix d'origine 14,50€
    Prix d'origine
    14,50€
    14,50€ - 14,50€
    Prix actuel 14,50€
  • Prix d'origine 21,00€ - Prix d'origine 21,00€
    Prix d'origine
    21,00€
    21,00€ - 21,00€
    Prix actuel 21,00€

    iLonasi Aurinkosieppari kristalleilla

    iLonasi
    Stock bas

    Tämä aurinkosieppari on syntynyt kiinnostuksestani ja rakkaudestani kiviin sekä niiden välittämiin energioihin. Jo lapsuudestani lähtie...

    Afficher tous les détails
    Prix d'origine 21,00€ - Prix d'origine 21,00€
    Prix d'origine
    21,00€
    21,00€ - 21,00€
    Prix actuel 21,00€
  • Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€

    iLonasi ametistikidekärki-kaulakoru

    iLonasi
    Stock bas

    Tämä koru on syntynyt kiinnostuksestani ja rakkaudestani kiviin sekä niiden välittämiin energioihin. Jo lapsuudestani lähtien olen ihaillut...

    Afficher tous les détails
    Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€
  • Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€

    iLonasi lepidoliitti-korvikset

    iLonasi vuorikidekärki-korvikset

    iLonasi vuorikidekärki-kaulakoru

    iLonasi vuorikristallikaulakoru

    iLonasi ruusukvartsikaulakoru

    iLonasi pyriittikaulakoru

  • Prix d'origine 39,00€ - Prix d'origine 39,00€
    Prix d'origine
    39,00€
    39,00€ - 39,00€
    Prix actuel 39,00€

    iLonasi heilurikorut

    iLonasi
    Stock bas

    Tämä koru on syntynyt kiinnostuksestani ja rakkaudestani kiviin sekä niiden välittämiin energioihin. Jo lapsuudestani lähtien olen ihaillut...

    Afficher tous les détails
    Prix d'origine 39,00€ - Prix d'origine 39,00€
    Prix d'origine
    39,00€
    39,00€ - 39,00€
    Prix actuel 39,00€
  • Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€

    iLonasi turkoosi-kaulakoru

    iLonasi
    Rupture de stock

    Tämä koru on syntynyt kiinnostuksestani ja rakkaudestani kiviin sekä niiden välittämiin energioihin. Jo lapsuudestani lähtien olen ihaillut...

    Afficher tous les détails
    Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€
    Épuisé
  • Prix d'origine 29,00€ - Prix d'origine 29,00€
    Prix d'origine
    29,00€
    29,00€ - 29,00€
    Prix actuel 29,00€

    iLonasi kalkopyriittikaulakoru